Muumit Rivieralla on kokoperheen pitkä elokuva, joka perustuu löyhästi Moomin, The Complete Tove Jansson Comic Strip -sarjakuvateoksiin. Elokuva keskittyy punomaan yhteen erinäisiä kohtauksia eri sarjakuvatarinoista, ja juonen keskiö, eli Muumien Rivieran matka, perustuu vuonna 1955 julkaistuun Moomin on the Riviera -teokseen (suom. Muumiperhe Rivieralla).
Sarjakuvat entuudestaan tunteva katsoja tunnistaa varmasti palapelin eri osaset, ja arvatenkin tämä hieman jakaa katsojia. Toisaalta on hienoa, että sarjakuvien huumorin ns. parhaita paloja on pyritti saamaan tarinaan mukaan, mutta erinäisten "cut and paste" -tapahtumien yhteydet jäävät löyhiksi.
Esimerkiksi trooppiset siemenet (Moominvalley Turns Jungle - Viidakkoelämää) on otettu osaksi tarinaa eräänlaisena väkinäisenä teostenvälisenä viittauksena, jonka asiaan vihkiytyneet katsojat varmasti tunnistavat, ja jäävät ikäänkuin odottamaan, koska siemenet muuttuvat tarinan kannalta merkityksellisiksi. Valitettavasti itse siementen osuus tarinankululle jää marginaaliseksi. Oikeastaan, siemenet vain ovat mukana tarinassa viittauksen vuoksi, mutta valitettavasti niistä ei missään vaiheessa synny viidakkoa.
Vastakohtana trooppisille siemenille - Moomin and Family Life / Muumiperhe -teoksesta tutut mereltä löytyneet kirosanat on mielestäni hyödynnetty osana Riviera -tarinaa huomattavasti luontevammin. Kirosanojen purkautuminen Rivieran väestön keskuuteen osoittautuikin reaktiosta päätellen yhdeksi yleisön suosikkikohtauksista.
Huomattavasti mielenkiintoisempi tapa viitata toisiin sarjakuvatarinoihin olivat ne yksittäiset lauseet, joissa Muumipappa kertoi aiemmista seikkailustaan Markiisi Mongagalle. Näissäkin kohtauksissa, sarjakuvat lukeneet katsojat tunnistavat viittaukset, mutta viittausten satunnaisuus on tarkoituksellista, eikä katsoja jää odottamaan viittauksilta enempää lisäarvoa.
Heti elokuvan alussa katsojalle näytetään Nuuskamuikkusta soittamassa huuliharppua, ja mukaan on ympätty Muumipapan kosteiden juhlien verukkeella kaikki muutkin alkuperäisessä sarjakuvassa esiintymättömät muumihahmot, kuten Haisuli, joka olisi Muumipapan ystävänä ansainnut tulla lisätyksi tarinaan. Voisi siis sanoa, että elokuvan tekijät ovat pyrkineet antamaan ruutuaikaa kaikille hahmoille edes hieman, koska brändi ikäänkuin vaatii sitä. Nuuskamuikkusen lyhyt esiintyminen tarinan alussa ja lopussa ei sinänsä häiritse itseäni, mutta Pikku Myyn mukanaolo tarinassa eräänlaisena pienille lapsille suunnattuna ilveilijä-naurattaja-hahmona on sarjakuvien ystävänä väkinäistä. Pikku Myy ei ole mukana sarjakuvateoksessa, eikä hänen mukanaoloaan elokuvassa voida perustella muulla kuin hahmon äärimmäisellä suosiolla lapsikatsojien keskuudessa. Hahmon käyttö rajoittuukin nimenomaan humoristisiin ilveilyhin, puremisiin ja kommelluksiin, joiden tarkoitus on viihdyttää perheen pienimpiä. Elokuvateatterissa kuultujen naurahdusten perusteella hahmo tekee juuri sen, mitä varten hänet on tarinaan lisätty.
Olisi ilmeisesti vaatinut äärimmäistä rohkeutta tehdä Muumitarina, pysyen niin uskollisena alkuperäistarinalle, ettei yhtä suosituimmista hahmoista olisi otettu lainkaan mukaan.
Onko Elina Salon ääninäyttelysuoritus Pikku Myynä Muumilaakson tarinoita -sarjassa niin "se ainut ja oikea" kun tämänkin elokuvan ääninäyttely pyrki imitoimaan juuri tätä näkemystä Pikku Myyn äänestä. Minusta tuntui, että rohkeus ei riittänyt keksiä hahmon äänimaailmaa uudelleen, vaan se visio joka kansan mieliin oli iskostunut japanilaisanimaation ääninäyttelyn myötä haluttiin ylläpitää.
Heti elokuvan alussa Muumipeikko ja Niiskuneiti sanovat suoraan rakastavansa toisiin. Vaikka sarjakuvatkin ovat täynnä heidän orastavaa kiintymussuhdettansa, oli tämä suora rakkauden tunnustus mielestäni hyvin hahmoihin sopimaton ele. Mutta oliko tämä sitten sitä peräänkuuluttamaani rohkeutta tehdä hahmoista hieman "omannäköisiä?".
Sarjakuvissa Muumien alkoholinkäyttöä ei peitellä, koko perhe kunnostautuu alkoholinkäyttäjinä. Elokuvassa alkoholinkäyttöä ei suoranaisesti korosteta, mutta elokuvan alun juhlissa juodaan mitä ilmeisimmin alkoholipitoista juomaa, jota kaadetaan nuotioon liekkien kasvattamiseksi. Myös Muumipapan kiinnostus viskiä kohtaan saa sivumaininnan elokuvassa, mutta muuten elokuva on huomattavasti siistitympi versio Muumeista, kuin mitä alkuperäisissä sarjakuvissa.
Olisi tietysti ollut hienoa, jos aikuiseen makuun kirjoitettuihin Muumisarjakuviin perustuva elokuva olisi myös suunnattu aikuisille ja mukaan olisi ympätty räävittömimmät krapula-aamut, salapolttelut ja muut lapsille sopimattomat kommellukset. Kaupallisen potentiaalin maksimoimiseksi sarjakuvien aikuismainen rosoisuus on ymmärrettävästi siloitelty, eikä suurempaan anarkismiin lapsiystävällisyyden kustannuksella ole lähdetty.
Kenties tämän tasapainoilun takia, ja pallolleissaan jatkuvien tarinankerronnan kompromissien paineessa, jää Muumit Rivieralla hieman latteahkoksi ja ylipitkäksi kokemukseksi. Se ei lopulta ole sarjakuvien ystävän näkökulmasta tarpeeksi räävitön, ja lapsikatsojien reaktioista päätellen elokuva on ajoittain liian tylsää seurattavaa. Jos siis perheenne pienimpien Muumi-käsitys perustuu ainoastaan Muumilaakson tarinoita -sarjaan, suosittelisin harkitsemaan sarjakuviin tutustumista, ennen kuin menette katsomaan tätä elokuvaa. Elokuva onnistuu kuitenkin kompromissista ja puutteista huolimatta lopulta olemaan selkeästi erilainen näkemys Muumeista, kuin suomalaistenkin kansalliseen tajuntaan iskostunut japanilaisanimaatio.
Juuri tästä syystä suosittelisinkin Muumilaakson tarinoilla kasvaneita nykyisiä aikuisia (itse en kuulu tähän ryhmään, olin liian vanha sarjan tv-esityksen aikana) tutustumaan tähän näkymykseen Muumeista. Mutta jättäkää mahdolliset lapsenne kotiin ja menkää katsomaan elokuvaa, aikuisina elokuvan ystävinä.
